Mitä on permakulttuuri?

Mitä on permakulttuuri? 

Sana permakulttuuri tulee sanoista permanent ja agriculture. Vaikka permakulttuuri usein liitetään puutarhanhoitoon, se on itse asiassa muotoilumenetelmä ja filosofia kestävien elinympäristöjen ja kestävän elämäntavan edistämiseen. Muotoilumenetelmiä voidaan hyödyntää moneen tarkoitukseen, esimerkiksi arkkitehtuuriin, kaupunkisuunnitteluun tai vaikka elämänuran tarkasteluun. Permakulttuurin ytimessä on luonnon tarkkailu ja siitä oppiminen. Luonnon prosesseja pyritään ymmärtämään ja muotoilemaan niin, että ihminen voisi elää merkityksellistä elämää pienellä energiankulutuksella ja jopa vaikuttaa positiivisesti ympäristöön.

Termin ovat ensimmäisenä kehittäneet alkuperäiskansojen elämäntapaa tarkkailtuaan Bill Mollison ja David Holmgren Australiassa 1970-luvulla. Siitä lähtien permakulttuurin filosofia, menetelmät ja käytännöt ovat kehittyneet tuhansien harrastajien ja opettajien keskuudessa ympäri maailmaa. Permakulttuuria voidaan soveltaa missä päin maailmaa tahansa. Tarkoitus ei ole heti ratkaista kaikkea, vaan lähteä parantamaan elinympäristöä ja omia käyttäytymistapoja pikku hiljaa.

Eettiset kulmakivet: huolenpito ihmisistä, maapallosta ja ylijäämän palautus kiertoon

Permakulttuuri perustuu kolmeen eettiseen periaatteeseen: 

  • Huolenpito ihmisistä
  • Huolenpito maapallosta
  • Ylijäämän palauttaminen

Kaksi ensimmäistä ovat ehkä yksiselitteisempiä eli tarkoittavat sitä, että on suunniteltava kokonaisuuksia, joissa sekä ihminen että luonto voivat hyvin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi mahdollisimman monien erilaisen ihmisen osallistumista, kulttuurin ja historian huomioon ottamista kestävämmän elämäntavan suunnitelmia ja muutoksia tehdessä. Kolmas eettinen periaate, ylijäämän palauttaminen, return of the surplus, viittaa siihen, että kaikesta toiminnasta syntyy ylijäämää, jota voidaan kutsua joko jätteeksi tai positiiviseksi tuotokseksi. Tämä energia, jota toiminnasta syntyy, tuodaan takaisin systeemiin niin, että se hyödyntää elämää ja luo yltäkylläisyyttä.  

Systeeminen lähestymistapa suunnitteluun ja muutokseen

Permakulttuurin lähestymistapa elinympäristön kehittämiseen on systeeminen. Lähtökohtana on, että jokainen asia vaikuttaa toiseen. Suunnitelmaa tehdessä pyritään ensin tunnistamaan se, mitä ympäristö eli systeemi haluaisi olla, jos yhtään energiaa ei käytettäisi sen muokkaamiseen. Tunnistetaan toiminnot, joita systeemi toteuttaa tai sen halutaan toteuttavan ja elementit, joista systeemi koostuu. Ne pyritään sijoittamaan oikeaan suhteeseen toistensa kanssa, jotta ne hyödyntävät toinen toisiaan. Näin pyritään muodostamaan kokonaisuus, joka tulee toimeen mahdollisimman vähällä ulkopuolisella energialla. Luonnollisesti esimerkiksi puutarhan tuotteita hyödyntävä puutarhuri ja hänen perheensä, eli kulttuuri, tavat ja toiveet ovat osa tätä systeemiä. Jokainen elinympäristö on uniikki ja kompleksinen eikä kaikkia muutosten vaikutuksia nähdä heti. Siksi huolellinen harkinta, aktiivinen havainnointi, palautteen kerääminen ja muutokset tarvittaessa ovat olennainen osa suunnitteluprosessia.

Kaksitoista periaatetta

David Holmgren muotoili kaksitoista periaatetta, jotka toimivat permakulttuurin käsitteen käytännöllisinä avaimina.

  1. Tarkkaile ja vuorovaikuta. Suunnittelun kohteena olevan paikan rauhallinen tarkkailu ja ajan viettäminen luonnossa auttavat löytämään juuri siihen paikkaan ja tilanteeseen sopivat ratkaisut.  
  2. Kerää ja varastoi energiaa. Resurssien saatavuus paranee kehittämällä keinoja, joilla luonnon resursseja saadaan talteen niiden ollessa runsaimmillaan.
  3. Varmista sato. Varmista, että saat käyttökelpoisia tuloksia sillä työmäärällä, jonka teet. 
  4. Arvioi omaa toimintaasi ja ota vastaan palautetta. Jotta systeemi voisi toimia hyvin, on sen huonosti toimivat osat korjattava. 
  5. Köytä ja arvosta uusiutuvia resursseja ja palveluita. Luonnon yltäkylläisyys tulee parhaaseen käyttöön, kun riippuvuus uusiutumattomista luonnonvaroista pienenee. 
  6. Älä tuota jätettä. Kun kaikkia resursseja arvostetaan ja ne otetaan käyttöön, mitään ei mene hukkaan. 
  7. Suunnittele ensin kokonaiskuvio, sitten yksityiskohdat. Laajemmat kokonaisuudet luonnossa ja yhteiskunnassa erottuvat helpommin, kun ottaa askelen taaksepäin. Laajempi kuvio muodostaa suunnitelmalle selkärangan, joka täyttyy yksityiskohdista ajan mittaan.
  8. Yhdistä, älä erottele. Kun oikeat asiat asetetaan oikeaan paikkaan, muodostuu niiden välille suhteita ja ne alkavat tukea toinen toisiaan.  
  9. Suosi pieniä ja hitaita ratkaisuja: Pienet ja hitaat systeemit ovat helpompia ylläpitää, niissä voidaan hyödyntää paikallisia resursseja paremmin ja tulokset ovat kestävämpiä.
  10. Käytä ja arvosta monimuotoisuutta. Monimuotoisuus vähentää haavoittuvaisuutta. Monimuotoinen lajisto hyödyntää uniikin elinympäristön olosuhteet parhaimmalla mahdollisella tavalla.  
  11. Hyödynnä reunoja ja arvosta marginaalia. Rajapinnoilla tapahtuvat mielenkiintoisimmat asiat. Reuna-alueet ovat usein systeemin arvokkaimpia, monimuotoisimpia ja tuottavimpia osia.  
  12. Vastaa muutokseen luovuudella. Muutos on väistämätöntä. Siihen on mahdollista vaikuttaa positiivisesti tarkkailemalla ympäristöä huolellisesti ja tarttumalla toimeen sopivalla hetkellä. 

Kupillinen teetä esimerkkinä

Usein käytetty, yksinkertaistettu esimerkki permakulttuurisen ja tavanomaisen, lineaarisen systeemin eroista on teekupillisen valmistusprosessi. 

Lineaarinen prosessi, jonka avulla teollisesti tuotettu pussitee voidaan nauttia höyryävän kuumana: 1) Teepensas kasvatetaan plantaasilla Intiassa tai Kiinassa 2) Tee korjataan, silputaan ja kuivataan teollisesti ja 3) kuljetetaan pakattavaksi laitokseen, joka käyttää sähköä tai muuta energiaa 4) Tee pakataan pieniin paperipusseihin ja siihen niitataan metalliniitillä puuvillalanka, pussit pakataan värilliseen pahvipakkaukseen, yksittäisen pakkaukset kääritään isompiin eriin, joka pakataan lavaan, joka pakataan konttiin. 5) Kontit kuljetetaan meritse Suomeen. 6) Kontit avataan, puretaan ja teepaketit lähetetään pienemmissä erissä kauppoihin. 7) Kauppias mainostaa teetä. 8) Kuluttaja noutaa teepaketin muiden ostosten ohella autolla kotiinsa. 9) Kuluttaja lämmittää vedenkeittimessä vettä ja kaataa siitä kupillisen teetään varten. 10) Kuluttaja nauttii teen, 11) heittää teepussin biojätepussiin. 12) Biojäte kuljetetaan teolliseen kompostointilaitokseen, 13) metalli erotellaan. 14) Komposti voidaan hyödyntää nurmikoiden tai koristekasvien kasvattamiseen. 15) Kuluttaja käy pissalla, virtsa kuljetetaan jätteenkäsittelylaitokseen, mutta sitä ei jälleenkäytetä millään tavalla. 

Jos taas ajatellaan samaa prosessia permakulttuurin lähtökohdista: 1) Permakulttuurisuunnittelija tarkkailee elinympäristöään ja löytää otollisen kasvupaikan. 2) Hän ostaa tai saa lahjaksi monivuotisen yrtin taimen, josta voi tehdä yrttiteetä. 3) Hän korjaa lehdet kaksi kertaa kesässä saksilla, 4) kuivaa lehdet lämpimässä ja varjoisessa paikassa huoneenlämmössä. 5) Hän keittää (paikan luonteeseen sopivalla energialla) riittävän määrän vettä, 6) hauduttaa ja nauttii yrttiteen ja 7) käy pissalla pöntöllä, joka erottelee virtsan. 8) Hän hyödyntää virtsan laimennettuna yrttinsä lannoittamiseen. 9) Kun teeyrtti leviää, hän antaa tai myy ylimääräiset taimet eteenpäin. Tässäkin systeemissä on elementtejä, jotka tarvitsevat energiaa. Energiaa kuluu kuitenkin huomattavasti vähemmän, kuin lineaarisessa prosessissa. Permakulttuurisuunnittelussa pyritään suljettuihin kiertoihin niin, että jätettä ei synny ja olemassaolevia resursseja voidaan hyödyntää mahdollisimman pitkään ja monella tavalla. 

Permakulttuuriverkostot Suomessa 

Suomessa permakulttuurin harrastus on ollut vahvassa nousussa muutaman vuoden ajan. Permakulttuuri -ryhmässä Facebookissa on jo yli 3300 jäsentä. Tietoa saadaan runsaasti internetistä ja kiinnostus leviää sosiaalisen median avulla. Permakulttuurin ensimmäinen aalto oli Suomessa 1990-luvulla, ja silloin perustettiin ensimmäinen suomalainen permakulttuuriyhdistys. Silloin saivat alkunsa myös muut pohjoismaiset yhdistykset, jotka ovat edelleen olemassa. Suomen permakulttuuriyhdistys perustettiin vuonna 2016. Yhdistys järjestää vähintään kaksi tapaamista vuodessa, ylläpitää LAND-keskusten eli permakulttuurioppimiskeskusten verkostoa ja edistää permakulttuurin koulutusta ja oppimista eri tavoin.

Permakulttuurin opiskelu 

Permakulttuuria voi opiskella itsenäisesti verkossa sekä kursseilla. Kokeileminen, tekeminen ja vertaisoppiminen ovat olennainen osa oppimista. Suomessa järjestetään useita permakulttuurin perusteet -viikonloppukursseja vuodessa harrastajien voimin ja muutamalla paikkakunnalla on opintopiirejä. Opintopiirin voi myös perustaa itse!

Syventyminen permakulttuurisuunnitteluun alkaa usein Permaculture Design Certificate eli PDC -kurssilla, joka usein on 72 tuntia kestävä intensiivinen valmennus paikassa, jossa voi tutustua permakulttuurisuunnittelun esimerkkeihin paikan päällä. PDC-kurssilla tutustutaan myös muihin suunnittelusta kiinnostuneisiin ihmisiin ja oma ajattelu rikastuu muiden kokemusten ymmärtämisestä. PDC-kurssit sisältävät myös sosiaalisen kestävyyden osuuden, jossa päästään opettelemaan yhteistyö- ja kommunikaatiotaitoja. 

Kansainvälisesti tunnustettu permakulttuurisuunnittelijan tutkinto, Permaculture Diploma, suoritetaan näyttökokeella, jossa esitellään kymmenen toteutettua ja dokumentoitua permakulttuurisuunnitelmaa. Tämä mahdollistaa vertaisarvioinnin ja tiedon leviämisen tehokkaasti eteenpäin. Eri maissa diplomiprosessi toteutetaan eri tavoin. Esimerkiksi Nordic Permaculture Instituten kautta tehtynä diplomiportfolio tehdään yhteistyössä kokeneen tutorin kanssa ja prosessiin kuuluu myös arviointi sekä opponointi. 

Oma tieni permakulttuuriharrastajaksi  

Olen aloittanut permakulttuurin opinnot Saksassa Sieben Lindenin ekokylässä vuonna 2009 osana kuukauden mittaista Ecovillage Design Education -kurssia. Oivalsin, että tässä yhdistyvät muotoilun opintoni ja luontoharrastukseni ja -aktivismini. Olin jo pitkään kaivannut tekemistä, jossa voisin vastustamisen sijaan auttaa rakentamaan jotain kestävää. Olen sen jälkeen opiskellut permakulttuuriopettajaksi ja pitänyt muutamia viikonloppukursseja Joel Rosenbergin kanssa Suomessa. Olin myös mukana perustamassa Suomen permakulttuuriyhdistystä ja olin sen ensimmäinen puheenjohtaja. Asun nyt olosuhteiden vuoksi kaupungissa ja koetan soveltaa permakulttuuria monilla eri tavoin. Haaveilen maapaikasta, jota pääsisin kehittämään ja oppimaan käytännön kautta vielä enemmän. Diploman saavuttaminen on haaveissa. Koetan soveltaa permakulttuurin periaatteita myös organisaatioiden kehittämisessä.  

Yksi sovellus permakulttuurin mahdollisuuksista on Syötävä parvekepuutarha, eli puutarhaharrastuksestani kaupungissa jää ylijäämäksi kokemusta, jonka olen päättänyt palauttaa kiertoon.

Leave A Comment